HANNA-VUOSI 2004

Jospa minäkin kirjoittaisin Hanna-vuodestani jotain. Kaikki alkoi jossain vaiheessa Idols-skabaa. En pysty oikeastaan sanomaan, missä vaiheessa se iski, mutta huomasin vaan, että Hanna on aivan mahtava esiintyjä ja laulaja. Ainakin minuun hänen karismansa puree läpi tv-ruudunkin. En kai muuten olisi sille ensimmäiselle keikallekaan lähtenyt. Ja kun Hanna voitti, olin todella riemuissani. Lahjoin jopa Nooran äänestämään myös Hannaa, vaikka oman mielen mukaan Noora olisi kai äänestänyt Jania. Tässä vaiheessa en ollut vielä millään foorumilla käynyt, se tuli mukaan joskus Idolsin jälkeen vasta. Ja kun jostain näin tai kuulin, että Idoleita ja Tähtiä -kiertue alkaisi Tampereelta, oli ihan pakko päästä sinne. Niinpä varattiin liput koko perheelle. Tässä vaiheessa olin jo foorumilla, koska muistan, että sieltä oli porukkaa lähdössä myös tuonne Tampereelle. Tuolla keikalla istuin vielä penkillä kauempana lavasta. Silti tunnelmat olivat mahtavat. Ja paluuta ei enää ollut. Tämä reissu kirvoitti ekan keikkaraportinkin, joka lienee vielä luettavissa siellä jossain:
http://www.hannamusic.net/kilpailu_it.htm tai täälläkin
Sitten ehti kuluakin lähes kolme kuukautta ennen seuraavaa keikkaa, joka oli

Silja Europa
Tämäkin oli sellainen must-juttu, olihan se eka Hannan oma keikka. Tässä vaiheessa kävin jo melko tiuhaan foorumilla ja laivalla sitten uskaltauduin esittäytymään foorumin fanimatkaporukalle. Onneksi, ilman teitä olisi moni mahtava keikka ja hetki jäänyt kokematta. Tässä vaiheessa viimeistään olin koukussa ja lujaa. Ikinä ennen en ole ketään tällä tavalla fanittanut. Siksipä seuraavaksi oli päästävä

Lappeenrantaan
Täällä oltiin myös koko perhe. Tosin vain minä olin kahdella keikalla. Pekka ja Noora olivat mukana vain tuolla päiväkeikalla. Katsottiin se hiukan taaempaa, mutta iltakeikalla olinkin sitten jo eturivissä. Upean keikan kruunasi tapaaminen Hannan kanssa keikan jälkeen.
Täältäkin raportti:
http://www.hannamusic.net/raportti_jamanu_lprf04.htm tai täällä.
Alunperin tämän piti olla viimeinen keikka ennen Forssan Holjia elokuussa, mutta toisin kävi, seuraavalla viikolla löysin itseni

Savonlinnasta
Tämä oli kyllä varsinainen hetken mielijohde. Junalla edestakaisin, keikka välissä ja sanomattoman kallis hotelliyö. Mutta kyllä se oli sen arvoinen, eka klubikeikkani, ja tosi hikinen, mutta mahtava. Keikan jälkeen matkaan tuli myös kaksi Hanna-paitaa.
Raportti täältäkin, niitä on kiva kirjoittaa:
http://www.hannamusic.net/raportti_jamanu_happytime210704.htm tai täällä
No, nyt ei ainakaan pitänyt mennä mihinkään ennen Forssan Holjia, mutta kuinka ollankaan, Tiia sai suosteltua minut

Tampereen Kukkaisrockiin
Täällä oli Noora mukana. Nytkin oltiin eturivissä, kiitos Nooralle, joka hoksasi oikean hetken ja reitin tuonne eturiviin. Täältäkin tietty raportti:
http://www.hannamusic.net/raportti_jamanu_tampere.htm tai täällä


Forssa Holjat
Tämän piti olla vasta neljäs keikka, mutta toisinhan kävi. Nyt ei Nooran kanssa päästy eturiviin, kun pällit kotikaupunkilaisemme meinasivat rusentaa kaiken terästä pehmeämmän alleen. Keikka oli silti hyvä, sallituksi tosi hyvä. Ja viimeinen ennen keikkataukoa, kuinka sitä jaksaisi. Raportti, hoh-hoijaa: http://www.hannamusic.net/raportti_jamanu_forssa.htm tai täällä

Tavastia - Rauma - Kauhajoki
Kuluihan se kuukausi jotenkin, edessä olisi kunnon putki, kolme keikkaa peräjälkeen. Ensin legendaarinen Tavastia, jossa en ollut koskaan ennen käynyt. Hieno keikka, ja sitten eka fanimatkani fanibussissa: Rauma ja Kauhajoki. Asuttiin "meidän talossa". Kauhajoen keikka on vieläkin ykkösenä keikkalistallani. Siellä vaan kaikki oli kohdallaan. Tässä vaiheessa viimeistään tuli tuo eturivi keikoilla tutuksi. No niin, tietty taas: http://www.hannamusic.net/raportti_jamanu_tavaraukau.htm tai täällä

Porvoo
Taas kuukausi odotusta ja Nooran kanssa Porvooseen. Nyt ei oltu varsinaisessa eturivissä, tosin noiden isompien ihmisten eturivissä kylläkin. Mukaan keikalta tarttui Nooralle Hanna-kassi. Ja näin fanituotekokoelmamme oli täydellinen. Juu, juu: http://www.hannamusic.net/raportti_jamanu_porvoo.htm tai täällä

Tampere - Kankaanpää
Tämä oli toinen fanimatkani, nyt vaan ei ollut fanibussia, vaan henkilöautot. Mieleen tältä reissulta jäi erityisesti keikkojen lisäksi Tampereella yllättäen tapaamani partiotuttuni ja Kankaanpään Spooky-hotelli sekä keikkapaikkojen pahanhajuinen savukoneen savu.
Raportti: http://www.hannamusic.net/raportti_jamanu_trekankaanpaa.htm tai täällä

Vaasa
Tällä reissulla mukana oli koko perhe, mutta keikalla vaan minä. Keikalla oli mukana myös tuttuni Vaasasta. Täältä mieleen jäi huono ilma, tai lähes olematon hengitysilma, mutta silti mahtava keikka. Eturivi taas, tietty. Ja tietty: http://www.hannamusic.net/raportti_jamanu_vaasa04.htm tai täällä


Romantika
Loppuvuoden huipennukseksi ehkä voisi sanoa tätä laivareissua, ehkä jonkinlainen epävirallinen "Hanna-pikkujoulu". Keikka oli mahtava, paras sallituista. Lahjankin sain Hannalle annettua. Ja raporttia: http://www.hannamusic.net/raportti_jamanu_romantika04.htm tai täällä

Tapiola
Tämä oli viimeinen keikka tänä vuonna. Hyvä keikka, mahtava paikka itsellä eturivissä. Ekan kerran kuulin Here I Am:n. Mahtava biisi, mahtava päätös Hanna-vuodelle. Raportti: http://www.hannamusic.net/raportti_jamanu_espoo04.htm tai täällä

Lopuksi vielä. Jos joku olisi vuosi sitten sanonut, että vuoden päästä olet nähnyt Idols-voittajan 16 kertaa, olisin varmaan nauranut, ainakaan en olisi sitä uskonut. Vaikka silloin jo kyti varmaan tämä fanituksen siemen, olihan tuo Hannan karisma jo siinä vaiheessa purrut minuun läpi tv-ruudun. Toivottavasti ensi vuonnakin nähdään paljon keikkoja.
Kiitos Hannan faniporukalle, on ollut todella kiva nähdä ja kulkea teidän kanssa keikoilla. Ja toki suurkiitos kuuluu Hannalle ja bändille. Mahtavaa!