TAVASTIA

Tulossa oli kolmen keikan putki, kolmena iltana peräkkäin Hannan keikka. Ei siis ihme, että jännitti :) Maha oli sekaisin melkein koko torstai-päivän, lähes tuonne Tavastian keikkaan asti. Tuota Tavastian keikkaa oli odotettu, olihan se kuuleman mukaan se legendaarinen paikka. Itse en ollut aiemmin siellä käynyt, joten piti vain luottaa kuulopuheisiin. Mutta ennen keikkaa piti saada itseni raahattua Helsinkiin, ei siis muuta kuin aikainen töistä lähtö ja bussilla Helsinkiin. Tarkoitus oli tavata LilStar ja Ronde ennen keikkaa ja mennä syömään. Siispä sovitulle kohtauspaikalle rautatieasemalle, ja siellähän se LilStar jo odottikin kioskin kulmalla. On se netti hyvä keksintö, ilman siellä olevia kuvia en olisi LilStaria tunnistanutkaan. On kiva tavata IRL näitä ihmisiä, joita muuten tapaa vain netissä! Toivottavasti vielä nähdään! Vähän ajan päästä myös Ronde tuli paikalle ja niin sitä lähdettiin kuluttamaan aikaa ennen keikkaa kahvittelun ja pizzan merkeissä. Kiitos, Ronde, kahvista ja muustakin!

Lopulta kello alkoi tulla niin paljon, että oli tullut aika lähteä kohti Tavastiaa, reitti ei ehkä ollut se kaikkein lyhin, kun yritettiin päästä kulkemaan mahdollisimman paljon sisätiloissa ja katoksien alla, koska jossain vaiheessa oli alkanut sataa ja kaikilla meistä ei ollut sateenvarjoja :) Tavastialle saapuessamme väkeä ei vielä ollut paljon, mutta pikku hiljaa sitä alkoi saapua paikalle. Joukossa oli paljon tv:stä ja muista medioista tuttuja kasvoja. Enpä usko, että olen koskaan nähnyt samassa tilassa yhtäaikaa niin paljon julkkiksia kuin tuolla Tavastialla. Tulipa tavattua Superherokin juuri vähän ennen keikkaa, harmi ettemme kerinneet jutella kauempaa. Olisi varmasti ollut kiva vertailla näitä äiti-tytär fanitus-kokemuksia ;) Mutta ehkä tulevaisuudessa.... Paikalla oli tietysti myös paljon muita tuttuja foorumilta ja aiemmilta keikkamatkoilta. Olihan tämä kai sellainen must-keikka... Vihdoin keikka alkoi, tuttuun tapaan When I become me:llä. Hannan vaatetus oli uusi, samoin hiukset, seassa oli vaaleita raitoja. Minusta tosi hienot ja hyvin sopivat Hannalle, nuo raidat. Myös Diva-paita oli upea. Ehkä jotain muutakin oli muuttunut loman aikana, paha mennä sanomaan, mutta vähän sellainen tuntu jäi ;)

Tällä kertaa en ollut eturivissä, vaan hiukan taaempana. Paikka oli kuitenkin hyvä, siitä näkyi hyvin ja kuuli hyvin, myös välispiikit, jotka usein eturivissä jää kuulematta. Tiesin, että odotettavissa oli uusi biisi settiin, se oli kuultu edellisillan Järvenpään keikalla, näin kertoivat siellä olleet. Ja tulihan se sieltä, tosin setin loppupuolella. Biisi oli coveri Green Dayltä, Basket Case, ja täytyy sanoa, että ihan ******* mahtava veto. Se energia ja liikkeet ja muut, mitä Hanna sen biisin aikana tekee, huh!

Muuten biisit olivat vanhoja ja tuttuja ja turvallisia. Sorryn valot pois -kohdan aikana oli tosi pimeää, eipä juuri näkynyt yhtään mitään, mutta hyvä ja paras se Sorry edelleen on, niin livenä kuin levylläkin! Kaiken kaikkiaan pidin keikasta. Tavastia on todella mahtava paikka, tehty juuri tällaista varten, tietysti. Yleisökään ei tällä kertaa tunkenut eteenpäin, tosin voi johtua siitäkin, että olin sen verran taaempana, että ehkä sitä tarvetta ei ollut. Meni siinä vaiheessa kyllä minun keikkalistallani ykköseksi, vaikka kai se olisi parempikin voinut olla, taisi Hannakin jännittää paikkaa ja yleisöä, mene ja tiedä... Jäljellä oli enää matka hotellille ja seuraavana aamuna kotiin ja töihin ja taas olisi lähtö edessä.

RAUMA

Seuraavana iltana oli sitten edessä lähtö minun ensimmäiselle "oikealle" fanimatkalleni, Raumalle ja Kauhajoelle. Pääsisin ensimmäistä kertaa fanibussin kyytiin. Niinpä illan tullessa faniporukka (Tiia, Jassu, Sami, Sanna-Riikka ja Ansq) tuli soittelemaan meidän ovikelloamme. Joimme kahvit ja lähdimme ajelemaan kohti Raumaa. Keikkapaikka löytyi helposti ja siellä meitä jo odottikin Paraisten porukka, Heidi ja Nina. Odotettavissa oli myös ylimääräinen jännityksen aiheuttaja, Hannan fanimatkalaisista tultaisiin tekemään juttu paikalliseen lehteen. Aika pian meidän jälkeemme paikalle tulikin toimittaja ja kuvaaja, jotka sitten kyselivät ja kuvasivat kaikkea mahdollista ja mahdotontakin. Tätä kirjoitettaessa ei juttu ole vielä ilmestynyt, kauhun sekaisella jännityksellä sitä odotellaan :) Ennen keikan alkua majoituimme eturiviin. Eturivi ei ehkä tällä kertaa ollut välttämättä se paras paikka, koska lava oli todella korkea. Lisäksi lavan edessä haisi todella pahalle, ihan tuli mieleen vanhan kouluni jumppasali, yök! Pikku hiljaa alkoi taas paine kasvaa takaapäin, mutta sitkeästi pidimme paikkamme edessä. Ja taas se sitten vihdoin alkoi, When I become me ja keikka sitä myöten. Koska lava oli todella korkea, keikka kului enemmän tai vähemmän niska kenossa. Jos seisoi normaalisti, silmät olivat suunnilleen Hannan navan kohdalla. Ja koska oltiin eturivissä, Hanna oli todella lähellä. Helposti olisi taas voinut koskea, mutta sitä en halua tehdä, se ei mielestäni ole fiksua. Minulle riittää mainiosti pelkkä katseleminen, kuunteleminen ja fiilistely. Johtuen tuosta lähellä olosta, tuli bongattua kaikenlaisia yksityiskohtia Hannasta, jotka kauempaa olisivat jääneet huomaamatta :) Ikävä puoli keikalla oli se, että siellä ei saanut kuvata, siksipä tältä keikalta ei jääny t muistoksi yhtään kuvaa, mikä hiukan harmittaa. Hannan paidassa luki tällä kertaa Heartbreaker (!!!!!!)

Keikka oli hyvä, jopa parempi kuin edellisen illan Tavastia, tosin yleisön tunkeminen aika ajoin vähän häiritsi, muttei paljoa. Varsinkin tuo Basket Case oli tosi mahtava aerobic-hyppelyineen kaikkineen. Run-huohotuksesta vastasi Riku, toivottavasti joskus Hannakin tekee sen vielä, se olisi mahtavaa :) Keikan jälkeen biisilistasta taidettiin käydä pieni kisa, jonka voittaja tosin selvisi melko nopeasti ;) Hanna oli jotenkin vapautuneempi ja iloisempi kuin Tavastialla, mikä näkyi tietysti esiintymisessä. Tällä kertaa oikeasti todella hiukan harmitti tuo eturivin paikka, olisi varmaankin ollut parempi jäädä vähän taaemmaksi, mutta silti tosi hyvä fiilis jäi, eikä edes niska tullut kipeäksi kaikesta kenottelusta huolimatta.... Keikan jälkeen jäimme odottelemaan, josko saisimme nähdä Hannan tai josko hän tulisi nimmareita jakamaan. Odottelijoita oli muitakin, mutta turhaksi se odotus jäi, Hanna ei ilmestynyt takaisin. Siispä edessä oli lyhyt kävelymatka fanibussille, muutama kuva meistä fanibussin kanssa lehteä varten ja ajomatka kohti Jalasjärveä ja "meidän taloa". Koko yö siinä ajaessa meni. Kiitos Samille koko viikonlopun ajamisesta, hienoa, että jaksoit ajaa koko pitkän matkan! Osa teistä oli kesän rankkasateiden jälkeen todella mielenkiintoisessa ja hitaasti ajettavassa kunnossa, siksipä oli jo valoisaa kun saavuimme perille. Siitä sitten suoraan nukkumaan ja odottamaan seuraavan illan Kauhajoen keikkaa.

KAUHAJOKI

Heräsimme joskus päivällä ja söimme myöhäisen aamiaisen (hyviä karjalanpiirakoita, nam!) Aikaa oli runsaasti, koko päivä. Kauhajoki oli niin lähellä, että sinne ei tarvitsisi lähteä ennen kuin vasta illalla. Onneksi Jassu oli ottanut pelikortit mukaan ja niinpä minäkin jouduin verestämään muistoja korttipeleistä, joita joskus nuorempana on tullut pelattua. Ehdottomaksi suosikiksi nousi Maija, joka tosin melko nopeasti muuttui nimeltään Hannaksi. Vanha tuttu peli sai uusia säväyksiä, kun kukaan ei halunnutkaan luopua patarouvasta, kun se oli Hanna eikä Maija :) Pelissä oli mukana myös Sonja, Maija ja Jonna... Vähän ennen keikalle lähtöä paikalle tulivat myös Heidi ja Nina, jotka olivat käyneet välillä kotona. Kyllähän se päivä siinä meni korttia pelaillessa ja muutenkin hauskaa pitäessä.

Yllättävän äkkiä kello oli niin paljon, että oli aika taas astua fanibussin kyytiin ja lähteä kohti Kauhajokea. Myös Heidi ja Nina tulivat fanibussin kyydillä. Ennen keikkaa kävimme syömässä paikallisessa ravintolassa. Ruoka oli hyvää ja palvelu nopeaa ja ystävällistä, kiitos! Ja sitten taas keikkapaikalle ja eturiviin odottelemaan. Tällä kertaa lava vaikutti oikein hyvältä, korkeus oli juuri sopiva, siksipä eturivi oli tällä kertaa vallan mainio valinta. Mitään suurempaa tunkemistakaan ei ollut tällä kertaa. Odotus oli melko pitkä ja tuntui että jotkut yleisössä jo vähän hermostuivatkin siihen. Lopulta kuitenkin bändi alkoi kertyä lavalle ja taas tutun biisin tutut tahdit alkoivat kuulua ja Hanna saapui lavalle. Tässä vaiheessa suurin osa, jollei kaikki fanimatkalaisista putosivat täydellisesti Hannan paitavalinnasta, paidassa luki tällä kertaa Nothing to wear, aivan mahtava homma!

Itse keikka oli alusta alkaen myös aivan upea, jo heti ekasta biisistä lähtien oli sellainen tunnelma, että tämä keikka menee minun keikkalistallani heittämällä helposti ykköseksi, ja niinhän se menikin.

Hanna oli todella nauravaisen ja iloisen tuntuinen, samoin kuin bändikin. Tuntui, että heilläkin oli mahtava meno päällä. Aika ison kiitoksen saa myös tuo lava, se oli minun kokoiselleni tapille juuri sopivan korkuinen. Olin niin lähellä, että pystyin kuulemaan Hannan laulun oikeasti, en pelkästään mikin välityksellä, se on kylmät väreet nostattavaa. Ja Hanna oli todella lähellä, minkä myös Sanna-Riikka vieressäni sai todeta..... Kaikki ilmeet ja eleet tietysti näkyivät todella läheltä, huh huh! Hauska yksityiskohta oli myös se, kun valojen sammuessa muuten oli lähes pimeää, mutta Hannan mikin vihreä valo näkyi kaiken pimeyden keskellä :) Summer of '69:n lopussa hävisivät sähköt ja bändiltä jäi loppurutistus soittamatta, ja sehän aiheutti naureskelua. Naisia ilahduttavasti Riku soitti encore-biisit ilman paitaa! Täälläkään yleisö tosiaankaan ei pahemmin tungeksinut, tai sitten vain olin niin puulla päähän lyöty, etten huomannut sitä. Olin myös niin (ehdottoman positiivisella tavalla) hölmistynyt, etten tajunnut kuvatakaan ennen kuin vasta melko loppuvaiheessa keikkaa. Mutta onneksi edes silloin, jäipä taas kivoja muistoja. Tällaisia keikkoja haluaa lisää!

Keikan jälkeen jäimme notkumaan baariin. Tulipa kuunneltua oikein urakalla nykydiskoissa soitettavia biisejä, jotenkin tuntuu, ettei oikein iske minuun tuo homma. Olihan siellä joukossa se TikTakin Heilutaankin, joka Jassun sanoin oli tämän reissun tunnusbiisi: "Meitä väsyttää vähän, mutta nyt ei nukuta". Lopulta lava alkoi olla sen näköinen, että Hanna ja bändi voisivat olla pikku hiljaa lähdössä. Siispä mekin suuntasimme ulos ja keikkabussille. (Onneksi, että vanhat korvat saivat vähän lepoa!) Aikamme odoteltiin, bändin pojat ja Samppa siinä vähän juttelivatkin, ja sitten Hanna vilahti bussiin valon nopeudella, no näimme hänet sentään ehkä sekunnin ajan. Musta huppari oli päällä, siinä suunnilleen kaikki, mitä ehdin havainnoimaan. Odottelimme vieläkin, josko Hanna tulisi ulos vähän raitista ilmaa haukkaamaan, mutta ei. Saimme kuitenkin jotain korvausta odottelustamme. Samppa toi valkoisen fanipaidan, johon Hanna oli kirjoittanut "Iso Kiitos" ja nimmarin perään. Se tulisi sitten myöhemmin arpoa meidän fanimatkalaisten kesken.

Lähdimme siitä sitten kohti taloamme ja aika iso osa porukasta taisi olla todella väsyneitä, meni suoraan perille päästyämme nukkumaan. Vielä kuitenkin suoritettiin arvonta tuosta paidasta ja sen sai Ansq, onnea! Pidä hyvää huolta siitä!

Aamupäivällä heräämisen jälkeen oli edessä enää aamiainen, siivoaminen ja pakkaaminen sekä kotiinlähtö. Nyt saimme matkustaa sentään päiväsaikaan. Ja joskus illansuussa olin taas kotona, kotiovelle asti tuotuna, rankan mutta todella antoisan reissun jälkeen. Kiitos kaikille fanimatkalaisille ja kiitos Hannalle, ilman sinua olisin tätäkin mahtavaa kokemusta köyhempi. Toivottavasti näitä kokemuksia tulee vielä lisää, tämä antaa pitkäksi ajaksi taas lisäpotkua elämään!