Tälle matkalle lähtö varmistui jo ajoissa, koska jo paljon ennen matkaa rupesi laiva olemaan niin täynnä, että oli pakko varata oma paikkansa, jos mukaan aikoi lähteä. Äkkiä kuitenkin nämä kuukaudet menivät, eikä aikaakaan, kun huomasin olevani bussissa matkalla Helsinkiin. Mitäköhän siellä korvalapuissa soi tuon bussimatkan aikana? Lopulta päästiin Helsingin linja-autoasemalle ja sieltä pienen ylimääräisen kävelykierroksen kautta taksiin ja Länsiterminaaliin, jossa suunnistin kahvioon. Siellähän jo pöydän ympärillä istuskelikin tuttua porukkaa enemmänkin, Tiialta sain hyttiavaimen ja muut välttämättömät tarvikkeet laivaan pääsemiseksi. Pian paikalle saapui myös Ronde, joka olisi tällä matkalla hyttikaverinani. Ennen passintarkastukseen siirtymistä oli kuitenkin aikaa jakaa joululahja ja pari korttia, jotka tyttäreni oli minun toimitettavakseni tietyille henkilöille antanut (Kiitos Noora :) -tiia). Kortit olivat melko hannamaisia, lahja taas melkoinen jokeri :D

Passitarkastuksesta selvittiin nopeasti, mutta laivaan pääsyä joutui hieman odottamaan. Lopulta laivaan päästyämme sitten pitikin toimia nopeasti, tavarat hyttiin, ja heti Buffetin eteen odottelemaan. Hetken päästä jo pääsimmekin pöytään, ja minä siitä sitten nälkäisenä hyökkäsin kohta piitkän alkupalajonon hännille. Lopulta sain ruokaa lautaselleni ja eikun syömään! Taas kävi samoin kuin aina ennenkin näiden seisovien pöytien kanssa. Alkupalat täyttivät mahan jo lähes äärimmilleen ja pääruokaa ei paljon mahtunut enää kupuuni. Jälkiruoka jäikin sitten kokonaan väliin.

Ja sitten seuraavaan paikkaan odottamaan, eli keikkapaikalle varmistelemaan hyviä paikkoja keikkaa varten. Tällä kertaa maltoin kuitenkin hetken aikaa istua penkillä ennen kuin siirryin lavan eteen, Ronde malttoi odottaa hiukan minua kauemmin. Samoihin aikoihin tuonne eturiviin tuli myös Superhero tyttärensä kanssa. Tällä kertaa ehdimme rupatella kauemmin kuin viimeksi. Kiva oli vaihtaa kuulumisia ja tunnelmia. Huomasimme myös sen, että meillä on yksi yhteinen syy pyrkiä olemaan eturivissä, tämä syy on se, että meidän molempien silmät ovat kohtalaisen pienen matkan päässä lattiasta, vaikka seisoisimme kuinka ryhdikkäästi tai suorana :D Tulihan se Rondekin sieltä lähemmäs lavaa jossain vaiheessa, hyvissä ajoin ennen keikkaa.

Hiukan ennen kymmentä, vähän ennen kuin keikan piti alkaa, käytävää pitkin vilahti tutun näköinen hahmo mustassa hatussa tiukasti lattiaa katsellen. Kyllä, Hannahan se oli, ja myös bändin pojat siinä menivät kohti lavaa. Kauaa ei enää tarvinnutkaan odottaa, kun taas tutut kuviot toistuivat, When I Become Me - keikka alkaa! Keikan jälkeen Ronden kanssa pohdittiin, että mitäköhän fanien keskuudessa tapahtuisi, jos keikka ei alkaisikaan When I Become Me:llä. Emmepä aavistaneet, kuinka lähellä tuo hetki itse asiassa olisi, päivän parin päästä tuo tulisi tapahtumaan, vaikkemme me sitä olleetkaan todistamassa.

Mielessäni olin ajatellut, että tuo musta hattu oli vain naamiona lavalle siirtymisen aikana, mutta tuo sama hattu keikkui Hannan päässä kyllä koko keikan ajan. Muuna vaatetuksena olivat farkut, musta takki, alla valkoinen paita, jonka teksti selvisi lopullisesti vasta kuvia kotona katsellessani: Back Stage Babe :D Aika osuvaa! Myös silmät olivat eri väriset kuin mihin on totuttu, ruskeat.

Oma paikkani oli ihan kohtalainen, vaikken ihan eturivissä ollutkaan, edessäni oli kerrankin sen verran pienempiä ihmisiä, että näin hyvin lavan tapahtumat. Ja kyllä Hanna katselikin tuonne päin aika useinkin, mitä ei välttämättä silloin tapahdu, jos on ihan Hannan nenän edessä. Kivoja katsekontakteja! Keikkasetti oli muuten tuttu ja turvallinen, mutta Love's Run Over Me jäi pois. Jossain vaiheessa, muistaakseni ennen Basket Casea, Hanna kävi bändin pojille sanomassa jotakin, olisikohan sanonut, että tänään ei Love's Run Over Me:tä, tiedä häntä (taisi olla enemmänkin, et vedetään Basket case.. näin epäilemme.. -tiia).

Jossakin vaiheessa keikkaa yksi täti, joka oli minuakin vanhempi (toinen jalka siis jo haudassa :D ), kävi jotain minun korvaani huutelemassa, en kyllä tänä päivänäkään tiedä, mitä, ei kuulunut, mutta lujaa tuolla tädillä meni, varsinkin noiden nopeimpien biletysbiisien aikana. Hienoa, että Hanna tempaa mukaansa myös vähän (!) vanhempiakin ihmisiä :)

Savukoneen hoitaja ei tainnut olla ihan tehtäviensä tasalla koko keikkaa, kerran Hanna peittyi savuun niin, että mitään ei näkynyt, laulu kylläkin kuului, onneksi ei mennyt tuo savu niin pahasti kurkkuun, että olisi äänikin hävinnyt "kuvan" lisäksi. Kyllä silloin ja vieläkin tuo kohtaus nauratti. Usein Hannan katse eksyi myös ravintolan toiseen kerrokseen, ylöspäin siis. Jälkeenpäin kuulin, että sielläkin oli innokkaita faneja, jotka Hanna huomioi. Itse en keikan aikana juuri taaksepäin vilkuillut, keskityin siihen, mitä lavalla tapahtui :) Tämä keikka oli myös siitä mahtava, että oikeastaan minkäänlaista tunkemista ei ollut, ei ainakaan siinä paikassa, missä minä olin.

Paikkani oli Jyrkin edessä ja pystyin hyvin läheltä seuraamaan hänen soittamistaan ja ilmehdintäänsä. Täytyy kyllä täydestä sydämestä sanoa, että varsinkin tuon Don't Hang Up:in aikana nuo ilmeet ovat todella näkemisen arvoiset :D Soittimetkaan eivät pysy paikoillaan, vaan lentävät, mihin sattuu :D

Keikka oli hyvä, lähes koko ajan oli typerä virne taas naamalla, hymyksi tai ehkä jopa nauruksi se oli tarkoitettu, jos joku jotain muuta luuli. Keikan loputtua aloin jo valua poispäin, kun alkoi mahdoton kiljunta; Hanna tuli takaisin lavalle, nimmarikortteja jakamaan ja joululahjoja vastaanottamaan. Minäkin sain oman lahjani annettua, onneksi. Hanna kiitti sanoen: "Kiitos, ihanaa!" Jos keikan aikana ei ollut tunkua, niin tuossa hetkessä sitä sitten oli sitäkin enemmän. Ai, mitä annoin Hannalle lahjaksi. No jääköön kertomatta, kova paketti se kuitenkin oli, toivottavasti ei tuo huonoja muistoja Hannan mieleen ;)

Jälleen toistui sama kuvio kuin ennen keikkaa, Hanna vilahti turvahemmojen avustamana äkkiä käytävää pitkin pois paikalta. Mekin häivyttiin Ronden kanssa paikalta, vähän aikaa istuskeltiin lasin ääressä, mutta aika hyvissä ajoin kömmittiin hyttiin ja nukkumaan.

Aamulla mentiin sitten aamiaisen kautta pikavisiitille Tallinnaan, missä tehtiin ne pakolliset tuliaisostokset. Loppuaika kuluikin sitten lähinnä aikaa tappaen, siihen sopi hyvin ostosten teon jatkaminen laivan tax-free-kaupoissa.

Lopulta kello tuli niin paljon, että kannatti (tai ei olisi kannattanut, vaan oli pakko) mennä jonottamaan laivasta poispääsyä. Minulla oli nimittäin melko tiukalla, ehtisinkö Forssaan menevään bussiin. Lopulta kaikki kävi hyvin, ehdin juuri ja juuri bussiin, kiitos sopivasti napsahtaneiden bussi- ja metroaikataulujen. Kiitoksen ansaitsee myös bussikuski, joka ystävällisesti neuvoi, missä minun piti jäädä pois bussista ja mistä löytäisin metroaseman :) Enkä itsekään ihan osattomaksi jää, en nimittäin juoksematta olisi tuohon bussiin ehtinyt. Juoksemista tosin hiukan hidasti kummasti paljon lähtöpainoaan painavammaksi muuttunut kassi, joka painoi olkapäätäni. Lopulta kuitenkin olin taas kotona.

Kiitos tästäkin reissusta kanssamatkaajille, erityisesti Rondelle ja tietysti Hannalle ja bändille. Tapiolassa nähdään!