Porvoon keikan takia piti lähteä töistä vähän normaalia aikaisemmin, mutta onneksi olin edellisenä päivänä vastaavasti tehnyt vähän tavallista enemmän töitä, ei pitäisi tulla mitään sanomista sen takia :) Ajomatkaa oli edessä semmoiset 150 km. Menomatka menikin ihan hyvin, (osin tosin rekkojen perässä körötellen), olihan koko matkan sentään valoisaa. Ja olihan minulla seuraa autossa, tytär oli mukana taas, totta kai, kun oli sallitusta keikasta kyse :D Tulossa oli minulle 10. Hannan oma keikka ja tyttärelle viides.

Keikkapaikka löytyi hyvin, vaikka vähän noita suunnistustaitojani epäilinkin. Olinhan tutkinut karttoja tarkasti ennen matkalle lähtöä. Ratkaisevin tekijä eksymättömyydelle oli kuitenkin Fragolan ohje, ja siinä erityisesti se kohta, jossa käskettiin kääntyä oikealle erään monikansallisen hampurilaispaikan kohdalta ;) Kiitos siis Fragolalle! Koska löysimme eksymättä perille, olimme paikalle hyvissä ajoin, vaikka emme kylläkään ensimmäisinä, pieni jono oli jo oven takana. Heti meidän jälkeemme pihaan kurvasi C.K:n auto täysine lasteineen ja jonkun ajan päästä myös Jassun auto matkustajineen tuli pihaan. Saimme tyttären kanssa lippumme käteen, olimme ne jo maksaneetkin. Lippujen ja rahojen lisäksi omistajaa taisivat vaihtaa ainakin erinäiset lehtijutut, Katso-lehtiä taisi olla enemmänkin liikenteessä :D

Edessä oli jonotus, ensin ulkona. Lopulta pääsimme sisään, mutta sielläkin saimme odottaa jonottaen jonkin aikaa ennen kuin pääsimme sisään saliin, jossa keikka pidettäisiin. Kyseessä oli urheiluhalli, jonka lattia oli (vaurioitumisen estämiseksi) päällystetty muovilla. Tämän muovituksen saumoihin keikan nuorimmaiset sitten kompastelivatkin oikein urakalla.... Salissa ei ollut juurikaan valoja, puolipimeässä pyrimme lavan edessä olevan aidan luo, ja onnistuimmekin siinä. Tosin huomasimme, että lavan edessä oli kaksi aitaa, syykin selvisi pian. Lavaa lähinnä olevan aidan viereen päästettiin ne kaikkein pienimmät, ne esikoululaiset, Muut jäivät toisen vähän kauempana olevan aidan taakse, me siis saimme paikat tämän kauimmaisen aidan viereltä eli periaatteessa eturivistä. Mielestäni hyvä keksintö tuo, että kaikkein pienimmät olivat omassa "karsinassaan", pääsivätpä hekin näkemään kunnolla Hannan. Muuten olisivat varmaan joutuneet penkeille istumaan. Penkit taas olivat melko kaukana lavasta, joten kyllä tuo kahden eturivin järjestelmä oli ihan hyvä. Yleisössä oli todella paljon noita tosi pieniä, eli varmaan esikoululaisia, olihan järjestäjänäkin Liikuntaesikoulu Pomppis tai jotain sinne päin. No, taas oli odotusta tiedossa ennen keikan alkua. Kuluihan se aika siinä, jos ei muuten niin hienoja valokuvioita salin takaseinästä ihmetellen :D

Onneksi keikka kuitenkin alkoi täsmälleen ajallaan ja vanhalla tutulla tavalla: ensin bändi kerääntyi lavalle ja sitten alkoikin jo kuulua tutut When I Become Me:n tahdit, vai oliko jotain lisämaustetta havaittavissa, ainakin tuossa kitaraosiossa? No, ehkä kuulin höpöjä?? Ja tietysti se Hannakin sieltä tuli lavalle vanhaan tuttuun tapaan. Päällä Hannalla näytti olevan taas tuo verkkopaita ja sen alla teepaita, tummat farkut, "partakoneen terä" -vyö, eli tutut turvalliset asusteet. Hiukset olivat auki. Tässä vaiheessa meinasi hiukan ruveta harmittamaan tuo kaksikarsinajärjestelmä, koska meidän edessämme jollakin pikkuisella oli mukanaan tosi iso kyltti, jota hän heilutti blokaten meiltä näkymät lavalle lähes täydellisesti. No, hätä ei kuitenkaan ollut tämän näköinen, vähän siirtymällä sivusuunnassa näkymä palautui, eikä se kyltti nyt koko aikaa siinä edessä kuitenkaan ollut. Ja yritin rauhoitella itseäni sillä, että keikka oli varmaan ensimmäinen Hannan keikka niille pienimmille ja siis ainutlaatuinen kokemus. Eli erään toisen artistin sanoin: "Yritä ymmärtää..." Ja kyllähän sen kokemuksen laadun niistä pikkuisista näkikin, hyppivät ja pomppivat, minkä jaksoivat niine kyltteineen tai ilman niitä. Kiva nähdä, että Hanna tehoaa jo näihin pieniinkin. Kaikkein nuorin taisi olla kaveri, joka istui vielä rattaissa. Jälkeenpäin saimme kuulla, että hän oli jopa ottanut korvatulpat pois korvista kesken keikan, jotta kuulisi paremmin. Kunnon meininki :D

Hannallakin näytti olevan meno päällä. Itselläni oli hiukan yli kuukausi aikaa edellisestä keikasta ja jotenkin tuntui, että edelleen lisää vapautuneisuutta ja varmuutta oli Hannan esiintymiseen tullut, ainakin välispiikeistä sen huomasi, ne olivat jotenkin rennompia. Ja tarjosihan Hanna mikkiäkin yleisöön päin (laulakaa, laulakaa), mitä en aiemmin ainakaan muista nähneeni hänen tehneen. Muuten setti oli tuttu vanha, ehkä biisijärjestys oli vähän erilainen. Basket Casea ei kuultu, pieneksi pettymyksekseni, mutta sitä ei kai yleensä näillä sallituilla keikoilla kuulekaan. Omat keikkafiilikset oli sellaiset tavalliset, keikka oli hyvä, kuten aina, mutta ei päässyt ihan kärkisijoille minun listallani. En sitten tiedä, mistä johtuu, jotkut muut taas olivat sitä mieltä, että keikka oli huippu. Voi olla, että tuo paikka hiukan vajavaisine näkymineen vaikutti asiaan, enpäs tiedä. Mutta, kuten sanottu, hyvä keikka oli, tähän asti ei vielä huonoa keikkaa ole ollutkaan :)

Kuviakin tuli taas räpsittyä, tulokset eivät olleet mitään huippua, kädet ja kyltit olivat näkyvissä monissa kuvissa. Muutama ihan kohtalainen otos silti sattui mukaan ja pienten korjailujen jälkeen suurimmasta osasta sai kuitenkin jotain selvääkin....

Keikan jälkeen huomattiin, että paita- ja kassimyyjäkin oli tälle keikalle tullut paikalle. Tytär halusi ostaa kassin, ja niinpä hän sen sai, Tiian avustuksella (kiitos :D). Nyt meillä on sitten nuo kaikki fanituotteet, lisää odotellaan ;) Kassille löytyi käyttöäkin heti , siinä on tyttären hyvä kuljettaa jumppaharjoituksissa tarvittavia kamppeita. Hyötyhankinta, siis :)

Sitten tulikin aika lähteä kohti kotia, sitä ennen kuitenkin vielä harjoitettiin vaihdantataloutta, sain Fearless-sinkun rahaa vastaan ja ihan ilmaiseksi taas yhden lehden, kiitos niistäkin Tiialle! Jos menomatka oli tultu valoisassa, niin kotimatka ajeltiin kokonaan pimeässä :( Keikalla oli kuitenkin tullut nälkä ja ennen varsinaista kotimatkaa kävimme haukkamassa jotakin jo tuolla aiemmin mainitussa hampurilaispaikassa. Tytär torkkui osan kotimatkaa, minä en, onneksi :) Keikan jälkeen oli tyypilliset fiilikset, ei oikein nukuttanut, mistäköhän sekin johtuu? Tulihan se uni kuitenkin sieltä jossain vaiheessa. Olisikohan uniinkin sitten tullut noita keikkafiiliksiä, voi olla ;) Nyt näyttää siltä, että seuraavaa keikkaa saa taas odottaa sen kuukauden verran, mutta silloin onkin sitten edessä kaksi keikkaa peräkkäisinä iltoina, täältä tullaan, Tampere ja Kankaanpää. Sitä ennen tyydyn kuuntelemaan levyä ja lukemaan muiden keikkafiiliksiä. Kiitos taas tästä keikasta Hannalle ja bändille!