ON THE ROCKS, HELSINKI 28.11.2005

Yhden viikon sisällä kolme keikkaa, josta tämä On the Rocksin keikka oli se keskimmäinen. Enpä ainakaan muista, että olisin koskaan aikaisemmin ollut keikalla maanantaina, hiukan outo päivä siis, mutta eipä tuo haitannut mitään :) Tällä kertaa lähdin matkaan omalla autolla, ensimmäinen määränpää oli mennä Mikulle, jättää auto parkkiin ja pudottaa yöpymisvehkeet ja muu turha painolasti pois.
Hetki siinä istuskeltiin ja kahviteltiin (kiitos!!) kunnes sitten päätettiin lähteä kohti Helsingin keskustaa. Ihan ensiksi käytiin tekemässä etukäteisvalmisteluja perjantain Kajaanin (jälkihuomautus: Kajaani rules!!!!) reissua varten; haettiin junaliput rautatieasemalta. Bongattiin myös keikkapaikka ja jäätiin syömään tuohon keikkapaikan tuntumaan. Aikaa oli kuitenkin niin runsaasti, että ruokailun jälkeen ei vielä viitsitty jäädä oven taakse norkoilemaan, vaan käytiin vielä yksillä virvokkeilla läheisessä baarissa. Sisään keikkapaikalle pääsisi vasta klo 22, kun sitä ennen siellä oli yksityistilaisuus. Hyvissä ajoin ennen kymmentä kuitenkin ulostauduimme baarista On the Rocksin oven eteen, ja huomasimme, ettemme olleet kuitenkaan ensimmäiset oven takana, Sirpa oli jo paikalla ja aika pian meidän jälkeemme paikalle tupsahtivat myös Emmu, Meve ja Allu. Jonkun aikaa odotettuamme pääsimme lopulta sisään ja taas narikan kautta baaritiskille. Baaritiskillä huomasimme, että toiset saivat juomansa ilmaiseksi, kun taas toiset joutuivat niistä maksamaan, hmphhh!!!
En ollut koskaan aikaisemmin käynyt tuossa paikassa, mutta jo heti ensi silmäyksellä se vaikutti tosi mukavalta paikalta. Tänne täytyy mennä joskus uudestaan. Juomat saatuamme jäimme seisoskelemaan seinustalle. Hetken päästä havaitsin, että tänä iltana kitaraa soittaisi Riku, eli ainakin siltä osin bändi olisi Hannan oma vanha tuttu :D
Aika pian siirryttiin eturiviin, missä oli jo paikalla ainakin Ronde, ja olipa tuolla lavan läheisyydessä muitakin tuttuja, ainakin Tiia, Clarissa, Jassu ja CK oli paikalla. Hiukan ennen keikkaa sain otettua rumpali-Ristosta pari kivaa kuvaa, kiitos Ristolle poseerauksesta :D

Keikka alkoi jo noin klo 23. Tykkään näistä aikaisin alkavista keikoista, pääsee ajoissa nukkumaan, varsinkin näin viikon alussa, kun on työviikkokin edessä. Ja oli se muukin bändi Rikun ja Riston lisäksi ihan oma alkuperäinen, ei tuurareita missään...
Ja taas tuttuun tapaan muutama sana Hannan vaatetuksesta. Musta paitapusero, repale-farkut, toisessa ranteessa nuo renkaat ja toisessa nahkahärpäke, kaulassa koru, jalassa buutsit. Tykkään tästä vaateyhdistelmästä kyllä :) Ja kuva saa taas kertoa lisää.

Setti oli tutunlainen, vielä(kään) emme saaneet kuulla Paralysedia, vanhalta levyltä mukana olivat Save My Life Tonight, Fearless, Don't Hang Up ja Superhero. Encoressa tuli Basket Case ja When I Become Me. Biisilistassa Basket Casen kohdalla luki kylläkin Run, mutta spiikatessaan tuon encoren Hanna sanoi, että olivat poikien kanssa päättäneet ottaakin vähän nopeamman biisin. Ja ennen Basket Casen alkua Hanna lauleskeli muutaman tahdin Paranoidia, sekin olisi kiva joskus kuulla uudelleen vielä vaikka kokonaankin.

Mutta palaan vielä hetkeksi keikkaan takaisin. Jossain vaiheessa keikkaa joku hipsi tuohon lavan viereen ja toi siihen leivän, oikein kunnon hiivalimpun ja hetken päästä lavalle satoi myös rahaa, kolikoita, vieläkään ja tuskin koskaan saan tietää, mikä tuon leivän ja rahojen tarkoitus oli.. :D


Keikka oli kaiken kaikkiaan upea, omat fiilikset oli katossa ja yleisö oli mahtavaa, ei tönimistä ja väkisin eturiviin tunkemista, ihan rauhassa sai fiilistellä omalla paikallaa, juuri siinä, missä halusikin olla. Mahtavaa!!!!!!

Ja taas pompitaan, nyt keikan jälkeiseen aikaan...Kun keikka oli loppunut, jäätiin hetkeksi vielä siihen lavan eteen. Miku siinä sitten osoitti lavalla nököttävää biisilistaa ja sanoi, haepa mulle toi biisilista. Ja minä tein työtä käskettyä, olinhan jo omani (biisilistan siis) saanut tuolla Tavastialla runsas kuukausi sitten. Ihan kohta kuitenkin lähdettiin kohti narikkaa, taksia ja nukkumaan. Minulle oli varattu ihana "Hanna-sänky", Emppu oli kiltisti luovuttanut minulle oman sänkynsä, joka todella on Hanna-sänky. Aivan mahtavaa oli mahtavan keikan jälkeen nukkua Hanna-sängyssä. Kiitos Empulle tästä :) Hyvin nukutti!!
Aamulla oli sitten edessä ajomatka töihin, mutta hyvin se meni vielä edellisen illan fiiliksissä.
Kiitos taas kerran Mikulle ja tytöille, kun majoititte minut, ja erityiskiitos vielä kerran Empulle, sinulla on todella hieno sänky :)
Ja taas kerran ISO KIITOS Hannalle ja bändille, mahtavan määrän virtaa ja energiaa näistä keikoista saa. Tämän jälkeen Kajaani, joka on jo sekin takana päin, siitä fiilikset tulossa lähiaikoina....