LAPPEENRANTA - HOTELLI LAPPEE 10.9.2005

Tälle keikalle päätettiin Ronden kanssa lähteä jo heinäkuussa, kun ajettiin poispäin Lappeenrannasta edellisen keikan jälkeen. Tarkoitus oli ottaa huone Lappeesta. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat sen verran, että Pekkakin tuli tänne mukaan ja samaten Miku oli lähdössä. Siksipä noita alkuperäisiä huonejärjestelyjä jouduttiin hiukan säätämään, mutta eipä tuo kai haitannut....
Vihdoin koitti tuo odotettu lauantai-päivä. Kyllä Lappeenrannan keikkoja odottaa jotenkin eri meiningillä kuin muita ja tähän lisämausteen toi vielä se, että minulle tämä olisi ensimmäinen keikka Stronger-levyn julkaisun jälkeen. Siksipä jännitin etukäteen tätä keikkaa enemmän kuin mitään muuta keikkaa pitkään aikaan tätä ennen. Matkamme alkoi Forssan linja-autoasemalta, josta napattiin Kaisa kyytiin. Siitä jatkettiin Riihimäen rautatieasemalle, jossa kyytiin hyppäsivät Miku ja Ronde. Auto olikin sitten täysi, toivottavasti takapenkillä ei ollut liian ahdasta.... :) Matkan aikana Pekka antoi meidän kuunnella kerran Stronger-levy. No, joku taisi kuunnella useammankin kerran, omasta soittimestaan :D Matkalla pidetyn tauon aikana alkoi yksi tuon päivän erikoinen episodi: Paula Koivuniemi vainoaa minua (jatkossa PKVM); osa 1: Huoltoaseman levyhyllystä silmille pomppaa PK:n levy...
Lappeenrantaan päästyämme vietiin Kaisa ensin omaan majapaikkaansa, leirintäalueen mökkiin, johon jo Ansq ja Krista olivat jo majoittuneet. Mökki näytti todella luxustasoiselta, mutta aivan uberluxusmökki oli toisaalla, se oli muuten samanlainen kuin tuo, mutta siinä oli isompi, lähes seinänkokoinen ikkuna..... :D Leirintäalueelta ajeltiin hotelliin, jossa majoittautuminen kävi sutjakasti, liput keikallekin ostettiin jo valmiiksi. Useampaan kertaan törmättiin tuolla hotellissa porukkaan, joilla oli musta t-paita, jossa luki Stronger. Mitäköhän porukkaa he mahtoivat olla :D
Aika pian siirryttiin hotellin ravintolan puolelle syömään, mukana Miku, Ronde, Pekka ja minä. Ruoka oli hyvää ja juoma myös. Täällä sattui PKVM osa 2: Iltalehdestä pompahti silmille taas kuva.....
Seuraava etappi illanvietossamme oli tuo Huuma, jossa Hanna olisi esiintymässä, sitä tuijotettiin huoneessa Mikun ja Ronden kanssa. Kaikilla taisi olla vähän sellainen tuntuma, että Hannan ääni ei ole ihan kunnossa, vähän arvelutti, mitenköhän myöhemmin sitten keikalla. Pohdittiin myös sitä, miten Hanna ja bändi ehtisivät tuolta suorasta lähetyksestä Lappeenrantaan....Huumassa sattui myös PKVM osa 3. Ohjelmassa oli mukana myös joku karaokekilpailu, jossa yksi kilpailija veti PK:n biisin....
Jossain vaiheessa raahauduttiin Pekan kanssa hotellin aulaan odottelemaan Mikua ja Rondea, joiden kanssa oli tarkoitus hyökätä sisään yökerhoon sen avauduttua. Pekkaa emme saaneet houkuteltua keikalle, vaikka kuinka yritimme.... Harmi vaan, Pekka menetti tuolla päätöksellään paljon.. Menimme siis sisään heti ovien avauduttua. Aika kului, välillä hitaasti, välillä vieläkin hitaammin, mutta varmasti, juomia siemaillen. Minä nautin Hannan lempijuomaa (ei, tällä kerralla en juonut piimää....), yhden juoman tarjosi CK, kiitos :) Täällä sattui sitten päivän viimeinen PKVM-episodi, osa 4. DeeJii soitti PK:n biisin.....Lopulta, kellon lähestyessä puolta yötä, emme enää jaksaneet istua paikallamme Mikun kanssa, vaan siirryimme eturiviin, lavalta katsoen sen oikeaan reunaan. Ja siihen jäimme odottelemaan. Tai no, minä kävin välillä ostamassa Essu-Tessu-paitamyyjiltä kaksi uutta paitaa ja kaksi Stronger-hikiranneketta, Noora oli tilannut myös itselleen tuon rannekkeen. Enkä saanut edes paljousalennusta.....vaikka yritys oli kova. Kuulemma oli niin tiukka paitamyyjä, ettei alennusta heru :D Vihdoin alkoi lavallakin tapahtua, bändin pojat rupesivat roudaamaan kamojaan paikalle. Melko nopea roudaus tuo olikin, ainakin minun mielestäni. Ja vihdoin, vihdoin, koitti se hetki...Bändi ja Hanna tulivat lavalle...Tosin sitä ennen Hanna seisoi lavan sivussa aika pitkän aikaa hyvinkin keskittyneen näköisenä. Taisi jännittää aika paljon tätä keikkaa....No, alkoi se keikka kuitenkin, aloitusbiisinä Tears In Your Eyes, yksi omista lempibiiseistäni levyllä. Hieno aloitusbiisi.


Setissä olivat mukana kaikki muut uuden levyn biisit paitsi Paralysed ja Run. Lisäksi kuultiin vanhalta levyltä How Can I Miss You, Don't Hang Up, Superhero ja encorena Fearless ja When I Become Me. Itse tykkäsin hurjasti ainakin Wastedista, siinä oli kyllä tunnetta mukana. Kyllä We don't Speak ja One Way Or the Other kolisivat myös. Ja tuo superpitkä Don't Hang Up oli jotakin mahtavaa. Hanna esitteli bändin ja koko muunkin henkilökunnan, ja voi niitä ilmeitä noiden esittelyjen aikana......upeaa...Toivottavasti Don't Hang Up säilyy vielä setissä... How Can I Miss You on sen sijaan biisi, joka voisi vaikka poistua setistä, ja sen tilalle voisi tulla vaikka Paralysed.


Vaatetus oli tuttua tyyliä, farkut, musta teepaita, käsissä pitsirannekkeet, aika hienot...
Hannalla ja bändillä oli todella vauhti päällä tuolla keikalla. Samoin minulla. Kauhean usein en keikalla pompi, mutta nyt pomputti kyllä useampikin biisi. Tämä keikka menee kyllä melko korkealla keikkojen top-listassani. Tykkäsin tuosta vauhdikkaasta showsta, uusista biiseistä ja kaikesta muustakin. Encoren aikana Hannalla oli mukanaan juomaa, sitä samaa Hannan ja minun lempijuomaa. Tuon lasin kanssa hän sitten kilisteli yleisölle, harmi, että minulla ei tuossa vaiheessa ollut jäljellä enää juomaa eikä lasia....Olisi ollut kiva kilistellä :D Toinen erityisen mainittava asia tuosta encoresta on, että Riku soitti sen ilman paitaa :P Taisivat aika monen kamerat räpsyä kiivaaseen tahtiin, niin minullakin, mutta aika monessa kuvassa Hanna ehti Rikun eteen :D


Keikan jälkeen notkuttiin baarin ovella hetki Mikun ja Ronden kanssa, mutta aika pian lähdettiin kuitenkin pois. Myöhemmin saimme kuulla, että olimme lähteneet liian aikaisin (taas....) Hanna oli tullut vielä paikalle ja olisimme varmaankin saaneet nimmarit levynkanteen. Mutta ehkä joskus meitäkin onnistaa...
Eipä sitten juuri muuta kuin, että ihmeen hyvin nukutti keikan jälkeen, aamulla syötiin ja pakattiin, haettiin Kaisa luxusmajoituksestaan. Paluumatkalla saatiin kuunnella kaksi kertaa Stronger. Pääsimme Pekan kanssa kokeilemaan myös taukopaikkamme liukumäkeä, ei oikein luistanut kunnolla....Ja muut saivat kuulla myös siitä, kuinka minulla levisivät kamat lattialle viime kesäisen Jyväskylän keikan jälkeisenä aamuna hotellin aulassa. Syynä lienee ollut jokin yllättävä tapahtuma uloskirjoittautumisen yhteydessä :D
Kiitos matkaseurasta Mikulle, Rondelle ja Kaisalle!!
Ja taas oikein isot kiitokset ja kumarrukset Hannalle ja bändille. Tämä on hienoa. Tätä lisää heti, kohta ja paljon. Turku kutsuu...