Siitä, että tälle keikalle pääsin, kiitos kuuluu Mikulle ja Empulle. Alunperin Empun piti tänne lähteä, mutta ei päässytkään. Niinpä minä sain tuon lipun, eihän sitä nyt voinut käyttämättä jättää, kun se kerran oli hankittu. Muuten tuskin olisin tänne lähtenyt, keikka oli keskellä viikkoa ja se olisi istumakeikka. Mutta aina voi kokea yllätyksiä, eikä koskaan pitäisi ottaa mitään ennakkoasenteita... Kaiken kaikkiaan hieno homma kuitenkin, että tuli lähdettyä...
Menin Hyvinkäälle yksin autolla, ja sain huomata sen, mitä olin karttoja tutkiessani ja juttuja kuullessani jo havainnut: Hyvinkään liikennejärjestelyt menevät yli minun ymmärrykseni. Ei mitään hajua, kuka saa ajaa ja mistä, mutta onneksi kolhuilta vältyttiin, eivätkä ne kolhut kai kauhean lähellä edes olleet...Tapasin Mikun rautatieasemalla ja siitä lähdettiin haeskelemaan Hyvinkääsalia. Se löytyikin helposti tuurilla tällä kertaa :D Ei muuta kuin auto parkkiin. Seuraavaksi oli tarkoitus saada jotain virvoittavaa juomaa, mutta tuossa kuppilassa, jossa sitä yritettiin, ei meille tarjoiltu virvokkeita.... :( No, jotain saatiin kuitenkin, hyvä niinkin.
Tuosta kuppilasta oli suora yhteys Hyvinkääsaliin, jonka aulaan sitten kohta siirryimmekin odottelemaan. Väkeä tuli paikalle lisää, tuttuja ja tuntemattomia. Jassu ja CK:kin siihen ilmestyivät, ja huomasimme, että meidän neljän paikat olivat vierekkäin 4. rivillä. Aika siinä sitten jotenkuten kului ja lopulta salin ovet avautuivat ja eikun istumaan. Eturivissä istui porukkaa sylikkäin varmaan ainakin kolme kerrosta....Mutta ei kauaa, järkkärit komensivat kaikki omille paikoilleen.
Ja aika pian tuon jälkeen keikka alkoikin, taas Tears In Your Eyesillä. Bändi oli taas alkuperäinen, tuurareita ei mukana ollut. Jo heti tuon ensimmäisen biisin aikana huomasin, että tästä tulisi vaikeaa, kun piti penkissä istua....No, tuon ensimmäisen biisin jälkeen Hanna komensikin kaikki eteen seisomaan ja porukka teki työtä käskettyä. Hukkaan menivät siis järkkäreiden järjestelyt....Me jäimme kuitenkin penkkeihin istumaan, paitsi että siirryimme muutaman rivin taaemmas, josta näkyvyys lavalle oli paljon parempi, hienon kokonaiskuvan keikasta ja lavasta tuolta paikalta kyllä sai. Ja soundit olivat aivan mahtavat, en muista, että koskaan keikka olisi kuulunut noin hyvin.

Päällään Hannalla oli valkoinen paitapusero ja sen alla musta "tuunattu" toppi. Hieno yhdistelmä. Farkut olivat mustat, ja niittivyö totta kai kuuluu asiaan. Kaulassa oli ainakin risti ja käsissä nuo tutut jutut , rannerengashärpäkkeet toisessa ja "hanska" toisessa kädessä. Kuvista tuli kerrassaan surkeita....

Keikka oli todella vauhdikas, ehkä vähän liiankin vauhdikas, vaikutti ehkäpä jo ääneenkin. Hanna kävi välillä rumpujakin soittamassa ja muutakin hauskaa tapahtui, rumpujen soiton lisäksi erityisesti mieleen jäi tuo diskopallo-juttu (Hannan mikkitelineessä oli kiinnitettynä pieni diskopallo, jota hän sitten jossain vaiheessa ylpeänä esitteli :D Ja mitä pidemmälle keikka eteni, sitä vaikeampi oli tuossa penkissä pysyä, taisi Mikukin sen huomata :D Setti oli jo nyt tutuksi tullut, Stronger-levyltä kaikki muut paitsi Paralysed, ja vanhalta levyltä Don't Hang Up (taas hienot bändiesittelyt), Fearless, When I Become Me ja Superhero. Wasted oli taas ihan mahtava ja samoin One Way Or The Other, toki muutkin, mutta nuo ovat kyllä jotain.....

Miksi keikat loppuvat aina niin äkkiä. Taas tuntui, että joko se nyt loppui....No, keikan jälkeen suunnistimme nimmarijonoon, joka oli tuossa vaiheessa jo aika pitkä. Jännitystä aiheutti jonossa kaiken muun lisäksi se, että menisi ilmeisesti aika tiukille, että ehtisikö Miku junaan....No, lopulta tuli meidän vuoromme. Minä sain nimmarin kaverin miehen Stronger-levynkanteen....Kerroin myös Hannalle tähän nimmariin liittyvän erityisen tarinan....Jääköön tuo tarina kuitenkin täällä kertomatta.... Itselleni sain nimmarikortin omistuskirjoituksella, tuota uutta nimmarikorttia minulla ei aiemmin ollutkaan. Miku taisi saada useammankin nimmarin....
Tuon jälkeen edessä oli taas enää vain kotimatka, vein Mikun rautatieasemalla ja köröttelin siitä sitten kotiin. Autossa kuuntelin Strongeria (yllätys....) ja se toi hienot fiilikset heti noin keikan jälkeen pintaan.
Pääsin turvallisesti kotiin. Kiitos Mikulle keikkaseurasta ja kiitos, että pääsin tälle keikalle, se oli ehdottomasti positiivinen yllätys.
Ja tietysti taas kiitos Hannalle ja bändille päätä huimaavan vauhdikkaasta keikasta. Seuraavana olisi Tavastia. Sekin on jo nähty ja koettu tätä kirjoitettaessa.